Siperia opettaa, Kainuu jatkokouluttaa!

Kajaanin Kaupunginteatterin Tuki ry kutsui Kajaanin Nuorkauppakamarin katsomaan Omanlaesie-musiikkiteatteriesityksen 7.4.2017. Esitys oli nauruhermoja kutkuttava ja liikuttavakin. Esityksen jälkeen kahvittelimme ja tapasimme esityksen työryhmän. Keskustelutilaisuuden vetäjä, puheenjohtaja Maija Rissanen kertoi Teatteritukiyhdistyksen alkuvaiheista ja tärkeästä nykyhetken missiosta. Toiminnan painopiste on uusien teatterissa kävijöiden hankkimisessa ja verkostojen luomisessa, sekä kulttuurin ja teatterin saamisessa yhdeksi tunnustetuksi osa-alueeksi ihmisten hyvinvoinnin edistämisessä. Hei, eikös tämä ole sitä yhteiskuntaan positiivisesti vaikuttamista? Ja kukas muu sitä harrastaa…? No nuorkauppakamarilaiset! Ajatus yhteistyön syventämisestä jäikin vahvasti itämään molemmin puolin.

Teatterinjohtaja Helka-Maria Kinnunen johdatti meidät pohtimaan alueellisen identiteetin merkitystä. Useat meistä olivatkin sitä mieltä, että kainuulaisuus on tärkeä osa meitä, ja iän myötä tunne vain vahvistuu. Omanlaesie-esityksestä muistui itse kullekin mieleen erilaisia yhtymäkohtia omaan lapsuuteen, ja esityksen hahmoihin oli helppo samastua. Itepähän, Jääränen, Omanlaenen, Vimmanen, Erikoisuuvven Tavottelija… ainakin osa näistä hahmoista taitaa perustua oikeaan henkilöön. Esityksen musiikki oli kerrassaan loistavaa. Pottulaulussa tuli selväksi, millä täällä eletään, ja Muuri Mainualle kirvoitti lähes hysteerisen naurun ja kyyneleen silmäkulmaan.

Kajaanin Nuorkauppakamarilta Omanlaesie-esitykselle vahva suositus! Syntyperäiselle kainuulaiselle esitys jää mieleen osuvana, itseironisena mutta ennen kaikkea kainuulaista identiteettiä nostattavana. Van, mitäpä se hyvejjää tuommosta enempättään miettie, kyllä me vuan ollaan omanlaestamme porukkata ja sillä selevä!    -Marjaana Seppi-

jaa artikkeli

Edellisiä artikkeleita

Yritysvierailu Hotel Kajanukseen

Kävimme 28. maaliskuuta Hotelli Kajanuksessa tutustumassa uuden hotellijohtajan, Ollis Leppäsen tarinaan hotellista itsestään ja sen vaiheista. Saapuessamme aulaan Ollis ottikin meidät hymyillen

Lue lisää >