Kajaanilaiset pelit kaikkien kokeiltavaksi

Kajaanilaiset pelinkehittäjät tuovat pelinsä esille ja kaikkien kokeiltavaksi Pelit testiin! -tapahtumaan. Kajaanin Nuorkauppakamari ry järjestää pelitapahtuman hiihtolomaviikon torstaina 5.3. klo 14-18 Kauppapaikka 18:n aulassa. Ajatuksena on tuoda näkyvyyttä kajaanilaiselle peliosaamiselle.

“Kajaanissa on aktiivinen pelinkehittäjien yhteisö, mutta se on vieras monille, jotka eivät alaa tunne. Tämän tapahtuman avulla haluamme antaa kainuulaisille tilaisuuden nähdä millaisia pelejä täällä tehdään. Ja täällä tehdään huippujuttuja.”, kertoo tapahtumaa järjestävä Janne Remes Kajaanin nuorkauppakamarista.

Tapahtumaan tulee pelialan yrityksiä, startupeja ja opiskelijoita esittelemään uusimpia tuotoksiaan. Paikalle järjestetään pisteitä,  joissa pelejä voi testata.

Mukana tapahtumassa on Kajaanin ammattikorkeakoulun yhteydessä toimivan Kajak Games Osuuskunnan jäseniä. Vuonna 2010 perustettu Kajak Games tarjoaa ammattikorkeakoulun opiskelijoille väylän pelien julkaisuun ja mahdollisuuden tutustua pelialan toimintaan käytännön kautta opiskelun ohessa. Kajak Gamesin tarkoituksena on tuottaa palveluita opiskelijoilta opiskelijoille.

”Alun perin Kajak Games perustettiin luomaan väylä pelien julkaisuun. Esimerkiksi mobiililaitteiden markkinapaikoilla pelin julkaisu ilman yritystä on hankalaa tai jopa mahdotonta,” kertoo Kajak Gamesin toimitusjohtaja Touko Möttönen.

Opiskelun kannalta pelien julkaisu on tärkeää, koska se tarjoaa mahdollisuuden harjoitella pelin markkinointia todellisessa ympäristössä. Lisäksi pelaajan käyttäytymistä on mahdollista tarkkailla, jolloin testaamista voidaan toteuttaa loppukäyttäjällä. Moni pelialan opiskelijoista koostuva tiimi julkaisee vähintään yhden pelin opintojensa aikana.

Kajaanissa opiskelijat tekevät pelejä tiimeissä, jotka koostuvat eri rooleihin erikoistuvista opiskelijoista. Opiskelijat oppivat heti alusta alkaen huomioimaan muiden vaikutuksen omaan tehtäväänsä ja saavat jo ennen työelämään siirtymistä kokemusta pelitiimissä toimimisesta.

LehtikuvaTouko Möttönen (vas.) ja Veli-Matti Korhonen tekevät pelejä, joita pääsee testaamaan pelitapahtumaan

Tapahtuma on osa Kajaanin nuorkauppakamarin järjestämää Hiihtoloma Kajaanissa -tapahtumaa, johon kuuluu myös Kajaanin syntymäpäiväkonsertti perjantaina 6.3. klo 19 Kaukametsässä.

Teksti Janne Remes, kuva Sampsa Tervaharju.

jaa artikkeli

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on print
Share on email

Edellisiä artikkeleita

Nälkämaan highendiä

Kajaanin Nuorkauppakamari kävi 29.1.2019 yritysvierailulla Sartoriuksen Kajaanin toimipisteellä. Yllätys olikin melkoinen, kun paljastui, että Sartoriuksen Kajaanin yksikkö onkin osa globaalia bioteknologian suuryritystä,

Lue lisää >