Alue D BBQ -grillikilpailu 2015

bbq_ryhmis

Alue D BBQ -grillikilpailu 2015

Järjestysnumerollaan jo neljäs Alue D BBQ -kilpailu pidettiin 29.8. Paltaniemellä, Eino Leino talolla. Joukkueita oli tänä vuonna 5 ja kaikkiaan ihmisiä paikalla yli 40. Laskettiinkin, että yhteensä 10 eri Alue D:n kamaria oli tapahtumassa edustettuna!

Ennen kuin joukkueille annettiin lupa aloittaa kisaaminen, oli alkusanojen vuoro. Alue D:n johtaja Päivi Karkkola yllätti paikalle saapuneet ojentamalla aluetoiminnallaan esimerkkiä näyttäneelle Antti Rönnylle maailman historian ensimmäisellä Alue D:n Aluekunniajäsenyyden.

 

antti

 

Kun grillaajille annettiin lupa aloittaa alkuruokien valmistus 16.10, aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Toisin kuin oli alkuviikon säätiedotuksissa luvattu, oli koko lauantain ajan sää suosiollinen tapahtuman luonnetta silmällä pitäen.

Alkuruokien jälkeen käytiin Alue D:n debatti finaali, jossa olivat vastakkain Kajaanin-, sekä Tervaporvareiden Nuorkauppakamari. Debatin aiheena oli ”Grillaamalla saat täydellisen vartalon” ja aiheen puolesta väitellyt Kajaanin joukkue pääsikin edustamaan aluettamme Kansalliseen vaalikokoukseen Leville, jossa järjestetään myös kansallinen debatin finaali.

 

debatti

 

Itse grillauskilpailun voitti Alueen joukkue, joka oli koottu usean eri kamarin jäsenistä. Kaiken kaikkiaan päivä oli joukkueiden henkeä, kaikkia ruokalajeja, osallistujia ja säätä myöten oikein onnistunut päivä! Ja kuten ryhmäkuvastakin näkee, taisi projektipäällikön lisäksi olla muutamalla muullakin oikein mukava päivä!

Grillien sammuessa ja savun hälvetessä, voidaankin jäädä odottamaan seuraavaa syksyä ja seuraavia joukkueita, jotka tulevat taistelemaan Alue D:n grillimestaruudesta vuonna 2016.

– Hannu Lukkarinen

jaa artikkeli

Edellisiä artikkeleita

Yritysvierailu Hotel Kajanukseen

Kävimme 28. maaliskuuta Hotelli Kajanuksessa tutustumassa uuden hotellijohtajan, Ollis Leppäsen tarinaan hotellista itsestään ja sen vaiheista. Saapuessamme aulaan Ollis ottikin meidät hymyillen

Lue lisää >