maaliskuu 2017

Kajaanin Nuorkauppakamari voitokkaana

Kajaanin Nuorkauppakamarille ropisi palkintoja vuoden 2016 ansiokkaasta alueellisesta toiminnasta. KNKK palkittiin parhaasta kamaritoiminnasta ja parhaasta projektista. Lisäksi KNKK voitti Aktiivisen vaikuttajan palkinnon, ja vuoden 2016 puheenjohtaja Miika Mononen sai kunniamaininnan toiminnastaan. Palkinnot jaettiin lauantaina 25.3. Siilinjärvellä Pohjois- ja Itä-Suomen nuorkauppakamareiden vuosikokouksessa. Parhaan kamaritoiminnan palkinnon perusteluina olivat erityisen onnistunut uusien koejäsenten hankinta ja jäsenistön kehittäminen, tunnettavuuden […]

Kajaanin Nuorkauppakamari voitokkaana Read More »

Viskikoulutus 17.3.2017

Kun pelkästään sana viski tuo puistatuksen selkärankaan, on lähtökohdat viskikoulutukselle aika mielenkiintoiset. Totesin kuitenkin itselleni, että koska nuorkauppakamarilaisuuteen kuuluu oleellisena oleilu oman mukavuusalueen ulkopuolella, marssin rohkeasti maistelemaan Antti Rönnyn johdolla skottiviskejä maaliskuisena perjantai-iltana. Jos ei muuta, niin ainakin tulee viimeisen kerran testattua, että onko minusta ja viskistä sittenkään ystäviksi tai edes tuttaviksi. Ensimmäisen viskin kohdalla

Viskikoulutus 17.3.2017 Read More »